VAPAA-AIKA
 

Koivulahden Myllykoski

Myllykosken alue on suosittu retkeily-alue.
Sieltä löytyvät kolme nuotiopaikkaa ja luontopolut.
Sielu lepää kuunnellessa kosken kohinaa.

 
 

Koivulahden retkisatama

Koivulahden retkisatamassa on veneenlaskupaikka,
venelaituri, uimaranta, varastorakennus (wc).
Vesistöreitiltä pääsee vaikka Atlantille asti.

Tuusjärvi-Hiidenlahti kyläyhdistyksellä on kota
retkisatamassa, joka on vapaassa käytössä.

 

Orilammen-Vaaran harjumaisemat

Harjumaisema-alue Orilammen ympärillä,
joka on Tornatorin suojelualue.

 

Keskimmäisen lintutorni

Keskimmäisen lintutornilla voi tarkastella lintuja lintutornista.

Keskimmäinen on laajahkojen peltoalueiden ympäröimä rehevä järvi.
Nykyisen ilmeensä se on saanut järven laskujen seurauksena, joista ensimmäinen tehtiin jo pari sataa vuotta sitten ja toinen 1900-luvun alussa. Pinta-alaltaan Keskimmäinen on n. 46 ha. mistä avovettä on kolmannes. Umpeenkasvun seurauksena avovesialue supistuu jatkuvasti.

Keskimmäisen keskisyvyys on alle puoli metriä ja suurin syvyys vain pari
metriä. Tyypillisiä kasveja ovat laajat järviruoko-, osmankäämi-, sara- ja kortekasvustot. Keskimmäisestä on tavattu noin 130 kasvilajia, joukossa harvinaisia ja uhanalaisia lajeja kuten käärmeenkieli ja lehtoleinikki.

Keskimmäinen on valtakunnallisen lintuvesien suojeluohjelman kohde.
Järvellä pesii useita Pohjois-Savossa harvinaisia ja uhanalaisia lintuja,
minkä lisäksi sillä on suuri merkitys muuton aikaisena levähdys- ja ruokintapaikkana. Lajistoon kuuluu uikkuja, sorsia, rantakanoja, lokkeja, kahlaajia sekä ruovikoiden ja pensaikoiden varpuslintuja.

Lintujärviä ympäröivät pellot keräävät keväisin mm. lepäileviä
metsähanhi-, kapustarinta- ja pulmusparvia. Pesimäaikaan tavataan
järvellä mm. laulujoutsen, ruskosuohaukka, kaulushaikara, luhtahuitti, kalasääski ja ruokokerttunen. Muuton aikaan alueella tavattavia lajeja
ovat metsähanhi, heinätavi, punasotka, viklot, suokukko,
kapustarinta ja kurki.

Keskimmäisen pohjoisrannalle, Koukkuniemeen on rakennettu lintutorni,
jolle johtaa Joensuuntieltä v. 2001 uusitut pitkospuut. Pitkospuiden varrelle
on rakennettu kaksi tarkkailulavaa. Autolla tullessa autot voi jättää
Joensuuntien pohjoispuolella olevalle levikkeelle. Lintutornilla on
havaintokirja, johon lintuhavainnot toivotaan kirjattavan.

Tuusjärveltä matkaa n. 5 km Kuopioon päin.